Tänään alkavien Jääkiekon MM-kisojen alla on puhuttu paljon johtajuudesta tai sen puutteesta. Juhani Tamminen ei tahdo löytää Suomen joukkueelle pelaajaa, joka pystyisi johtamaan joukkuetta jäällä, pukukoppijohtajaksi ”Tami” on hyväksynyt joukkueen kapteenin Lasse Kukkosen. Johtajuutta Kukkoselta varmasti löytyykin.

”Jääjohtajan” puute voi olla juuri se vahvuus, jota verrattain kokematon joukkue tarvitseekin. Tilanteessa, jossa selkeää johtajaa on hankala tunnistaa, jakautuu johtajuus tasaisemmin jokaisen pelaajan harteille. Tätä joukkueurheilun tulisikin olla; jokainen pelaaja johtaa itse omaa suoritustaan, tietää omat pelilliset tehtävänsä ja tavoitteensa. Oman suorituksen lisäksi pelaaja johtaa myös omaa valmistautumistaan, harjoittelua ja uraansa. Vastuun siirtäminen pelaajalle oman toiminnan ohjaamisesta on tärkein asia mitä valmentaja voi pelaajilleen opettaa.

Kaiken kaikkiaan urheilijat, myös jääkiekkoilijat, ovat ottaneet vahvemman roolin oman kehityksensä ohjaamisestaan. Useat ammattiurheilijat ovat keränneet ympärilleen itselleen sopivan ryhmän ammattilaisia. Agentti neuvottelee sopimukset ja auttaa uran kehittämisessä, personal trainer huolehtii off season harjoitteluohjelmista ja oma lääkäri muusta terveydestä.

Joukkoon liittyy yhä useammin urheilupsykologi. Psykon tehtävänä on auttaa pelaajaa kirkastamaan tavoitteensa, valmistautumaan peleihin ja harjoituksiin sekä auttaa pelaajaa pelaamaan omien vahvuuksiensa kautta. Urheilupsykologi pystyy auttamaan pelaajaa myös useissa urheilun ulkopuolisten asioiden jäsentämisessä ja hallinnassa, jotta urheilija pystyy tekemään työnsä kentällä täysillä.

Tärkein etäisyys kaikessa urheilussa on pelaajan korvien välinen 15 senttiä.