Olympiakisojen haastatteluja ja kirjoituksia sivusilmällä seuranneena yksi asia on tullut selväksi. Nimittäin se, että harva suomalainen urheiluvaikuttaja, valmentaja tai muu mediassa asiaa kommentoinut henkilö käsittää mitä psyykkinen valmennus on. Kiinnostusta kommentoimiseen asian puolesta ja vastaan kyllä löytyy, mutta itse aihealueesta ollaan kuutamolla. Eräs keskeinen urheiluvaikuttaja toisti useassa haastattelussa, että ”hyvässä fyysisessä kunnossa oleminen on parasta psyykkistä valmennusta.” Väite on yhtä absurdi kuin jos väittäisi sienestyksen olevan parasta kestävyysharjoittelua pikaluistelijoille.

Suomalaisessa urheilussa on ollut ja on yhä vallalla hyvin teknokraattinen lähestymistapa. Biomekaniikkaa, voimantuotantoa, maksimaalista hapenottokykyä; kun arvot on kohdallaan tulosta syntyy. Kukaan ei ole kysynyt keisarin vaatteiden perään. Vaikka meillä olisi kuinka voimakas, kovakuntoinen ja antropometrisesti loistavasti rakentunut urheilija, ei tulosta synny jos ei pysty ulosmittaamaan voimaa, nopeutta ja taitoa silloin kun sillä on merkitystä. Nimenomaan tähän pystytään vaikuttamaan psyykkisellä tai henkisellä valmennuksella.

Ai niin, psyykkinen valmennus on siis henkisten tai psyykkisten taitojen johdonmukaista, systemaattista ja pitkäjänteistä opettelua ja harjoittelua. Psyykkisiä taitoja opetellaan ja opitaan aivan samalla tavalla kuin muitakin taitoja. Psyykkisiä taitoja ovat mm. tavoitteen asettelu, keskittyminen, mielikuvaharjoittelu, tunnetilojen säätely ja kilpailuun valmistautuminen. Näitä voi siis harjoitella ja harjoittaa.