Tähän mennessä Vancouverin olympialaisissa on nähty lähinnä pettyneitä urheilijoita. Tavoitteet eivät kovinkaan suurin osin ole toteutuneet, lienevätkö tavoitteet olleet liian kovia vai suoriutuminen tärkeässä kohdassa liian keskinkertaista? Niin tai näin, pettymys on ollut selvästi nähtävissä urheilijoiden ilmeistä ja kuultavissa heidän puheistaan. Monella urheilijalla urakka vielä jatkuu ja seuraavassa koitoksessa pitäisi pystyä antamaan taas kaikkensa ja taistelemaan sijoituksista. Itseäni askarruttaa se, kuinka valmistautuneita urheilijat ovat mahdolliseen pettymykseen, ja löytyykö heiltä työkaluja itsensä uudelleen iskuun saattamiseen. Tätäkin taitoa voi harjoitella ja voi olla, että olisi kannattanut, mahdollisesti jotkut ovat. Jään kiinnostuneena odottamaan kuka nousee tappion jälkeen uudelleen siivilleen ja lentää entistä korkeammalla.

PS. onneksi aitoja tunteita on nähty, ja pettymystä ei ole peitetty. Rehellisyys ja tilanteen tunnustaminen on ensimmäinen askel epäonnistumisen selättämisessä.