Saksalaisen jalkapallomaalivahdin, Robert Enken itsemurha on nostattanut keskustelua urheilijoiden mielenterveydestä. Asiasta kyseltiin allekirjoittaneeltakin useamman median taholta. Keskustelu aiheen ympäriltä on kaivattua, aihe uusi ja se on avannut urheilijoista uudenlaisen puolen julkisuuteen. Urheilijoita pidetään helposti haavoittumattomina, kauniina, menestyneinä superihmisinä. Julkisuuskuvan takana huippu-urheilija on kuitenkin aivan tavallinen ihminen, joka erottuu muista ainoastaan tietyn kapean osa-alueen poikkeuksellisena virtuoosina.

Urheilijoiden keskuudessa mielenterveysongelmat lienevät samaa luokkaa kuin muunkin väestön kohdalla. Huippu-urheilijoilla on löydetty joitakin yhteisiä, usein toistuvia persoonallisuuden piirteitä, kuten korkea energisyys ja matala ahdistuneisuus. Piirteitä jotka edes auttavat mielenterveyttä. Useissa tutkimuksissa on myös todettu säännöllisen liikunnan parantaa mielenterveyttä. Tavallaan voitaisiin ajatella, että huippu-urheilijat huolettomina, energisinä ja paljon liikkuvina henkilöinä olisivat jossain määrin suojassa mielenterveyden ongelmilta. Toisaalta mielenterveydenriskinä huippu-urheilijalla on hänen työnsä stressaavuus, epävarmuus ja kuormittavuus.

Olipa huippu-urheilijalla suurempi tai pienempi mahdollisuus sairastua henkisesti, varmaa kuitenkin on se, että mielenterveyden ongelmista puhuminen urheilussa on tavattoman harvinaista. Urheilun kulttuuri ei useimmissa lajeissa millään tavalla rohkaise urheilijoita puhumaan henkisistä ongelmista. Toimintatavat, resurssit ja ymmärrys asiaa kohtaan puuttuvat. Robert Enken muistoa kunnioittaen jäämme odottamaan muuttuuko huippu-urheilu tässä suhteessa sallivammaksi.