Lontoon olympialaiset lähestyvät loppuaan. Kisojen puheenaiheita ovat olleet Jamaikalaisten juoksuvauhti, isäntämaan laajalla rintamalla rohmuamat mitalit ja suomalaisittain (ainakin tässä vaiheessa) purjehduslajit.

Muutama mukin teema on ollut esillä, nimittäin urheilija ihmisenä ja tuloksen takana. Sosiaalisen median viestit, töpeksintä olympiakylässä ja huipulle nousseiden urheilijoiden tarinat ovat kiinnostaneet. Ensimmäisenä mieleen tulee 1500 ja 5000 metrin juoksija Lopez Lomongin uskomaton selviytymistarina. Hän oli joutua lapsisotilaaksi, mutta karkasi vankileiristä, juosten kolme vuorokautta. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin hän juoksee yhä, mutta iloisemmissa tunnelmissa.

Kiinnostus urheilijaa kohtaan on tarkoittanut Suomen tasolla kiinnostusta myös henkistä valmennusta kohtaan. Asian tila on kummallinen; lähes poikkeuksetta sitä pidetään tärkeänä osa-alueena menestykselle. Samalla henkistä valmennusta systemaattisesti hyödyntävä urheilija on Suomen joukkueessa poikkeus.

Valmennusjärjestelmän muutoksen ja rytminvaihdoksen seurauksena henkinen valmennus saa uuden mahdollisuuden nousta vakavasti otettavien valmennusmenetelmien joukkoon. Näin ainakin toivon, yhä ja taas.

Kommentit