SM-liigan viimeiset finaalit ovat päättyneet hieman yksipuoleisesti. Kolmen tyhjän arvan jälkeen HPK kuitenkin ilmoittautui taistelemaan voitosta. Tilanne on yhä Hämeenlinnalaisittain tukala, mutta ei toivoton. Tukalan tilanteen ajattelu ei kuitenkaan tässä tilanteessa auta. Sen sijan toivoisin, että valmennusjohto on teroittanut jokaisen pelaajan perustehtävää ja antanut vaikkapa kaksi tavoitetta jotka kunkin pelaajan pitäisi pelissä saavuttaa. Tavoitteet voi jakaa vieläpä eräkohtaisiin tavoitteisiin. Hyökkäävä puolustaja voisi asettaa pelissä tavoitteekseen yhdeksän laukausta, joista kuusi maalia kohti, erää kohden tavoitteen voi pilkkoa kolmeksi laukaukseksi. Toisena tavoitteena voisi olla saada 90% avaussyötöistä omille pelaajille.

Tämän iltaisen pelin voittaja tulee olemaan vahva kandidaatti finaalisarjan voittajaksi. HPK:lla on liigan paras ykkösketju, TPS:lla muutoin mukavia kavereita. Vaikkapa Ville Vahalahti, Paraisten lahja jääkiekolle, joka onneksi valitsi lajikseen jääkiekon eikä sulkapalloa. Villelle en ole koskaan sulkapallopeliä hävinnyt, tosin en muillekaan palloseuralaisille (muitten kanssa en kyllä ole pelannutkaan). Jo se kertoo Vahalahden paremmasta sopivuudestaan kaukaloon kuin palloiluhalliin.